Ei tee ja tekee mieli kirjoittaa. Oksennan ajatusmykkyröitäni päiväkirjan sivuille, koska ilman kirjoittamista en osaa ajatella enkä rauhoittua, mutta ajatus tuntemusteni ja ajatusteni jakamisesta synnyttää ambivalenssia. Elämässäni tapahtuu nyt sellaisia asioita, joita en itsekään osaa tosiksi uskoa, joten mitenpä voisin odottaa muidenkaan ihmisten niin tekevän? Enkä jaksa nyt ottaa vastaan sellaisia takaisinpeilauksia, joista en tunnista itseäni, joten vaikenen ja odotan, että tilanne selkiytyy ja löydän oman tasapainoni, joka ei horjahda pienimmästäkin töytäisystä.
Jokaisen käsialani täyttämän päiväkirjan sivun myötä tunnen tulevani taas enemmän itsekseni, mutta sanat yksin eivät nyt riitä - tarvitsen myös toisenlaisia peilejä. Kaivan esiin kameran ja jalustan ja asetun kameran eteen. Otan kuvan, toisen, kolmannenkin. Näkymättömäksi muuttumisen uhka väistyy jokaisen kuvan myötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti