Herätessäni aurinko paistaa ja autojen katot ovat kuuran peitossa. Olisinpa sittenkin lähtenyt eilen illalla maalle remonttipölyä ja vessattomuutta pakoon, mutta väsyksissäni valitsin kaupungin, koska en jaksanut pakata ruokashoppailla lähteä matkustaa. Ja siellä maalla olisi pitänyt palella. Mutta siellä olisi nyt suloinen kuura puiden oksilla ja maassa lepäävillä lehdillä. Ehkäpä vielä alkavalla viikollakin, kun matkaan maalle, pakastaa ja on kirkasta.
Niin, remontti on saatu nyt hyvälle alulle. Kylpyhuone on riisuttu vanhoista laatoista ja kalusteista, vain pönttö nököttää yksin paikallaan ja siinä voi käydä tarpeillaan ihastellen samalla seinien ja lattian laastikuviointia ja huuhdellen tuotoksensa lopuksi alas ämpärillisellä keittiön hanasta laskettua vettä. Mikäs tässä periaatteessa on ollessa niin kauan kuin pönttö pysyy paikallaan, suihkuunkin pääsee alakerran saunatiloissa. Lähinnä hermostusta aiheuttaa pöly, joka tunkeutuu joka paikkaan ja jokaiseen huokoseen ja kuristaa kurkkua ja keuhkoja. Latkin vissyä ja unelmoin sukeltamisesta vaseliinipurkkiin. Ottaisin kylmän oluen, jos uskaltaisin. Uudet lääkkeet olivat saaneet maksa-arvoni ampaisemaan pilviin huolimatta neljän viikon tipattomuudesta, joten jätän ottamatta. Lääkeremontti jatkuu ylihuomenna verikokeiden jälkeen, tehdään uudet suunnitelmat taas. Niissä onkin miettimistä, kun kuvioissa huseeraa samanaikaisesti kaksi remonttimestaria, jotka ovat toistensa kanssa eri mieltä asioistani.
Ja se yhden naisen taisteluni tuulimyllyjä vastaan, se etenee kovin hitaasti. Odotan siihen liittyen viestiä, joka minulle on luvattu lähettää, mutta jota ei kuulu. Huomenna avaan ääneni, jos mitään ei kuulu. Periksi en perkele anna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti