Sunnuntaina käyn museossa katsomassa venäläisiä valokuvia. Ne ovat surullisia, kauniita, surullisen kauniita, tummalla tavalla hauskoja, nostalgisia, alakuloisia, suloisesti melankolisia, ajatuksia herättäviä... Niiden tarinoita yhdistää kaipuu, kaipuu jonnekin tai jonkin kaipuu. On monenlaista onnea ja osattomuutta sekä ikävää jonnekin, joka ehkä oli tai joka voisi olla tai tulla. Joissakin tarinoissa kaipauksen liike on pysähtynyt, milloin pikku hiljaa siitä luopuen, milloin nopeasti ja väkivaltaisestikin poikki leikaten.
Näyttelystä ulos rappusia kävellessä askel horjuu hieman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti