Rauhoitan ylikierroksilla käyvää mieltäni ja kroppaani kaivelemalla esiin sammalenvihreän terapianeuleeni ja nakuttelemalla valmiiksi neuletakin vasemman etukappaleen. Tämä toimii aina, neulominen. Olen neulonut viime vuosina aika monta neuletakkia (ja puseroa, ja pipoa, ja tumppua, ja mitä kaikkea).
Viime viikon mukavat menot vaativat veronsa. Nyt keskiviikkona alan jo palautua, niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Ruumiin lämpö laskee ja mieli jaksaa jo jäsentää koettua. Kokemuksia ja tarinoita riittääkin jäsennettäväksi, fiktiivisiä ja elävästä elämästä kertovia. Sulattelen vieläkin tätä näkemääni, suuren vaikutuksen tehnyttä elokuvaa sekä tätä lukemaani kirjaa, ja sitten mielessä ovat vielä lauantaiset juhlat kaikkine uusine ihmisineen. Ja olihan hauskaa huomata, miten hyvin sinne ihmisjoukkoon solahdinkaan, huolimatta siitä, etten seuralaisen roolissa tuntenut sieltä etukäteen ketään. Juhlat tuntuvat monesti hieman ahdistavilta, ainakin alkuun, mutta näissä bileissä ei tarvinnut jännittyneenä pönöttää ja miettiä, onko jakaus suorassa - kravattikielto ja luovan hörhöilyn ilmapiiri saivat olon kotoisaksi saman tien. Täällä sai olla sellainen kuin on. Ai että. Olenpa iloinen, että menin ja osallistuin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti